Meidän koirilla oli jo syyskuussa alussa muutaman päivän kestänyt aivastelukausi. Ensin epäiltiin nenäpunkkia ja saivat siihen lääkityksen. Hollylla ja Lucylla jatkui kuitenkin sellainen lievä rohina hengityksessä ja remmissä kakominen eli kallistuttiin kennelyskän puoleen, mutta kun olivat pirteitä eikä kuumetta niin seurailtiin vaan tilannetta. Muita oireita kun ei ollut ja kennelyskänkin aiheuttaman flunssan aikaraja meni umpeen jo syyskuun aikana. Rohina nukkuessa vaan tuntui jatkuvan ja katoin ite koirien kurkut (olenhan pieneläinhoitaja ja koirillani ennenkin ollut kennelyskää, tosin vuosia sitten ja  mennyt aina nopeasti parsoneilla ohi, sen sijaan eka salukiurokseni kuoli sen jälkitautiin ja toinen salukini sai pahan keuhkotulehduksen) kaikilla tonsillataskuista näkyin punoittavaa nielurisaa pikkuisen, Hollylla enemmän. Puhelu eläinlääkärille, joka totesi et virukseen ei antibiootit auta ja ellei tuu yleisoireita tai kuumetta niin antaa olla. Holly ulkoilikin pääsääntöisesti flexissä ja huonolla ilmalla takki päällä ja toivoin et menis nyt ohi moinen sitkeä virus. Hollya se harmitti pirusti, rohinaa lukuunottamatta se on ollut ihan pirteä itsensä, syönyt liiankin hyvin ei yski eikä oksenna vaahtoa, häntä pystyssä tepsuttelee.

Reilu viikko sitten rohina pahentui ja mentiin lääkäriin. Hollyn risat tosi suuret ja Lucylla jonkin verran eli tytöt antibiootille. Merlinillä ja Rocksiellä lievää punoitusta ja räkää kurkunpäässä. Sitä oli myös vanhemmilla tytöillä tytöillä, ei mitään muita oireita. Lucylla rohina-oireet alkoivat helpata n 5 pvän päästä, Hollylla ei. Tänään viimein ab-pvä ja eilen Hollyn rohina vaan pahentui. Se rohisi jo kävellessäkin. Kokeilin sen imusolmukkeita ja katsoin taas kaikkien kurkut. Hollylla risat pienentyneet hiukan, edelleen siis isot ja kaulan alta imusolmukkeet suurentuneet, kuten mielestäni kaikkialla sen kropassa! Nyt pelästyin jo! Heti soitto lääkärille, itseasiassa kahdelle! Illalla pääsimme vastaan-otolle. Lääkäri totesi et sydän- ja keuhkoäänet ok, mutta myös saman eli nielurisat edelleen isot ja punaiset ja sen mitä jo puhelimessa ääni väpättäen ehdotin. Oireet viittaavat myös lymfoomaan eli imusolmukesyöpään. Tietysti voi olla, JA TOIVOTTAVASTI ONKIN, kyse jostain sekatulehduksesta tai muusta mikä tilanteen on aiheuttanut, mutta väkisinkin asian mahdollinen vakavuus tulee kokoajan mieleen. Hollyn antibiootti vaihdettiin nyt "järeämpään aseeseen" eli Baytriliin. Aloitin kuurin heti.

Miten hirveää ja kamalaa, vaikka tiedän et verinäytteet ja ohutneulabiopsia näytteet lähtivät vasta nyt tutkittavaksi, en tahdo kestää koko ajatusta Hollyn mahdollisesta vakavasta sairaudesta. En kykene edes ajattelemaan, että joutuisin luopumaan siitä, omasta rakkaasta Hollystani, joka on syntynyt Lucyn esikoisena Lucian päivänä omassa kotonamme. Ei. Se ei voi olla mahdollista. Tuntuu, että olen luopunut jo niin paljosta ja niin monesta koirasta. Tätä kuolemaakin on ollut ihan riittämiin. Luulen, etten nyt taida oikeesti kestää, jos menetän nyt Hollynkin. Pelkään kauheasti et masennun enkä jaksa jatkaa. Itselläni on sytostaattihoidot ensi viikolla enkä ehkä jaksa kirjoitella tänne taikka tehdämitään muutakaan, siksikin hirvittää jo nyt mitä Hollyn vastaukset tulevat olemaan. Hartaasti toivon hyviä tuloksia.

Toivon sydämestäni, et kyse on vain ärhäkästä tulehduksesta - vaikka Hollylla ei olekaan kuumetta ja se itse on hengityksen vaikeutumista lukuunottamatta ihan okei. Kokoajan on ollut, muutenhan olisin aikaa sitten ollut sen kanssa eläinlääkärissä. Olen hiukan liiankin tarkka noista koiristani.

Susikuulumisia: westieherran vieneen eläimen jalanjälki oli mitattu: 14 cm. Susi se taisi olla. Nalan eläkekodista kuulin tänään, että heiltä 5 km päässä tuli susi pihalle ja kävi koiran kimppuun keskellä päivää. Omistajan syöksyttyä ulos ja karjuttua täyteen ääneen oli susi pelästynyt ja lähtenyt karkuun ja koira selvisi vähin vammoin.

Muistakaa siis kaikki: kennelyskä ei ole koskaan leikin asia ja sutta päin mennään karjuen ja huutaen, kuten olenkin aina sanonutkin. Jos koiranne kohtaa suden, älkää missään tapauksessa kutsuko koiraa luoksenne vaikka susi olisi jonkin matkan päässä (laukaisee sudessa takaa-ajon varmasti) vaan itse painatte sutta kohden niin vihaisena kun saatte vaan itsestänne irti. Yksinäinen susi lähtee yleensä pakoon ihmistä. Minulta ei tasan yksikään susi koiraa vie kuin kuolleen ruumiini yli, jos olen lähettyvillä. Ja kauaksi en niitä päästä.

Pitäkää peukkua, ystävät hyvät, että Hollyn kurkussa olisikin paise tms eikä lymfooma tai muukaan paha ja saisimme vielä yhteisiä vuosia molemmat :o)